Kaikki alkoi siitä, kun vanha ystäväni tuli tapaamaan minua. Ennen sitä kaikki oli vielä hyvin. Juttelimme mitä oli tapahtunut näiden kolmen vuoden aikan, joina emme olleet tavaneet. hänen lähtiessä sanoin hänelle,että pitäisi yhteyttä. Oli todella hämmentävää jutella hänen kanssaan. Muistan, kun ajatukseni harhailivat edestakaisin päässäni kuin kimpoilevat pallot. Miksi hän tuli? Miksi hän halusi jutella? Miksi? Miksi?... Odotin hänen yhteydenotttoaan. Mitään ei kuulunut ja viikot vierivät eteenpäin.

¤

'' Soita sille, Eve!'' paras ystäväni, Camilla , huusi riehakkaasti korvaani katsoessani poissaolevasti bussin ikkunasta ulos.

''Ei mulla ole sen numeroo'',sanoin ja jatkoin tuijottamista. Tie vilisi silmissäni.En uskonut sitä todeksi. Sitä, että hän ei vaan uskaltanut soittaa.

''No, mee sitten tapaamaan sitä.'' Camilla kaivoi olkalaukustaan tikkarin ja avasi käärepaperin.

'' En mää niin voi tehdä'', sanoin jähmeästi. Paremminkin ei multa löytynyt siihen rohkeutta.

''No sitten sun on pakko piristyä.'' Camilla laittoi korvanapit korvillensa ja painoi lempikappaleitansa kuunneltavaksi vuoron perään.

Mietin.En voi nyt vajota täysin. Näin siis teen; Kerään rohkeuteni ja menen sanomaan asiat niin miten ne on. Päin Danin naamaa. Hymynkare nousi kasvoilleni. Niin teen ja otan Camillan mukaan henkiseksi tueksi.

¤

Niin minä todella tein. Ja se vaati minulta kaiken rohkeuteni. Nyt asiat ovat alkaneet kulkeutua päin helvettiä. Silloin Dan tallensi numeroni suoraan puhelimeensa. Ja sain kuulla todella satuttavan uutisen pari päivää sitten.

¤

''Eve, kuules. Kuulin juuri Danilta, että hän on sulkenut puhelimensa sen takia, että sä soittelet ja lähettelet sille viestejä koko ajan'', kuulin Danin parhaan kaverin Casperin sanovan takaani.

¤

Mitä!? kysymys oli räjähtänyt päässäni. Olin silloin lähettänyt hänelle 15 viestiä, joista 14 olivat keskustelun yhteydessä. Ja yksi sen takia, että kysyin kuulumisia. En uskonut siihen. Ja olin viestin yhteydessä kysynyt vielä, että häiritseekö viestit, mutta vastaukseksi tuli ei. Joten en ymmärrä mikä mättäsi. Ja lopulta kävi näin.

¤

''Oon todella loukkaantunut/suuttunut tästä asiasta.

Olisin uskonu että oot parempi tyyppi ku tollanen paskiainen! D:

Olisit miettinyt pari kertaa ennen ku sanot Casperille mitään!

Oot aika itserakas PASKIAINEN!''

Kirjoita tekstiviesti tähän....

'' Eve, kysyin Danilta, että voisitteko te puhua asiat halki. Se vaan vastas, että; Se ei halua yhtäkään soittoa tai tekstarii sulta, se ei haluu nähdä sua enää ikinä, se on todella pettyny siihen et sä soitit ja tekstasit sille niin paljon ja sen, että se voi pistää taas puhelimen päälle,ku Eve ei enää soittele.''

¤

Nyt olen niin surullinen tästä asiasta,että tuntuu kuin olisin menettänyt yhden perheenjäsenen ja voisin vain käpertyä sykkyrään ja itkeä.

Samalla olen todella vihainen, voisin jopa hajottaa yhden kokonaisen talon maan tasalle.

Ja vielä kaiken päälle, minulla on kova ikävä. Minun on ikävä nähdä hänen ruskeaa tukkaansa ja pähkinänruskeita silmiään. Hänen hassua hymyään ja omalaatuista huumorintajua. Tuntuu kuin minusta olisi leikattu pala ja viety se hyvin kauas , niin etten saisi sitä enää koskaan takaisin. Ja nyt vielä pakkaa sekoittaa yksi asia.

¤

Oletko nähnyt tätä poikaa?

Näitä lappusia on liimattuna ihan joka paikkaan.

''Eve, sä pysyt ny järjissäs'', Camilla sanoi heiluttaen kättä naamani edessä.

''Mä oon ihan kunnossa'', sanoin ja käänsin katseen lapusta. Se ei todellakaan ollut totta. Olin laihtunut ainakin 5 kiloa ja mielialani oli niin ailahtelevainen, että kerran kesken matikan tunnin purskahdin itkuun ja juoksin ulos luokasta kaikkien katsoessa perääni oudoksuen. Puhelimeni ilmoitti viestistä.

''Eve! Sun täytyy äkkiä tulla meille.

Me kuultiin nimittäin just vihje Danin olinpaikasta.

Joku on ilmeisesti kaapannu sen.''

Casper

Mun piti lukee viimeinen lause kolmeen kertaan ennen kun sisäistin sen. Joku on ilmeisesti kaapannu sen. Ei! ei, ei ,ei... Kännykkä putosi kädestäni puiston ruohikolle. Ei tälläsessä syrjäsessä kylässä tapahdu mitään kaappauksia. Eiks niin? Eiks niin?!

Kännykkä ilmoitti vaimeasti maassa toisesta viestistä.

Camilla saattoi mut penkille ja poimi kännykän maasta.

'' Eve... '' Camilla käänsi näytön minulle.

''Maybe someday, I can see you again.''

Dan



Ja siitä vaan kommentoimaan, kiitooos!
Ja tää perustuu mun elämään tässä n.3 kuukauden sisällä. Hieman vain juttuja lisäilty. Esim. Toi kaappaus juttu.
NO COPY!